Aluetoimintaa varten maata ei ole jaettu osiin eikä Jätehuoltoyhdistyksessä ole virallista alueorganisaatiota tai alueyhdistyksiä. Toiminta on herännyt ja käynnistynyt lähinnä jäsenten kiinnostuksesta ja innostuksesta jäteasioita kohtaan ja sitä on pyöritetty, kuten muutakin yhdistyksen toimintaa, varsinaisen työn ohella. Toiminta on siksi välillä ollut vilkkaampaa, välillä hiljaisempaa, joskus jopa hiipunut lähes kokonaan käynnistyen taas uudelleen jonkun tai joidenkin jäsenten aloitteesta. ”Alue” on aina käytännössä muodostunut itsestään ilman selkeitä rajoja. Vuosien kuluessa toimintaa on ollut Oulun, Keski-Suomen ja Kaakkois-Suomen alueella. Yhdistys varaa vuosittain budjettiin aluetoimintaa varten rahaa, jota saa käyttöön tekemällä esityksen hallitukselle. Olisikin hyvä, jos aluetoimintaa viriäisi eri puolille maata, jolloin jäsenet saisivat entistä enemmän vastinetta jäsenmaksulleen, tutustuisivat toisiinsa paremmin ja siinä sivussa alan tietokin leviäisi.
Toiminta
Toiminta on viime vuosina ollut vilkasta Oulun alueella (johon oikeastaan voidaan laskea kuuluvaksi koko Oulun lääni). Oulun aluetoiminta on koostunut vuosittain muutamasta (2-4) jäsentapaamisesta ja vuorovuosin retkestä johonkin sopivaan kohteeseen ja huhti-toukokuussa järjestetystä Jätehuollon kevätpäivä –seminaarista. Jäsentapaamisia varten on mietitty ajankohtaisia aiheita, joista joku on keskustelun pohjaksi tehnyt lyhyen alustuk-sen ja lisäksi on tutustuttu kulloisenkin isännän toimintaan ja tietysti juotu pullakahvit. Tapaamisia on järjestetty yhteistyössä esim. Paperinkeräys Oy:n, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun Jätehuollon kanssa. Retket ovat suuntautuneet mm. Kainuuseen ja Kuusamoon kestäen päivän tai kaksi kohteista ja asiasta riippuen. Jätehuollon kevätpäivä on ollut yhden päivän mittainen seminaari, jota on järjestetty vuodesta 2003 alkaen.
Kiinnostuitko
Jos olet kiinnostunut aluetoiminannan käynnistämisestä, ota yhteyttä yhdistyksen sihteeriin Kimmo Nekkulaan: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai puh. p. 01076 80269.